Perjantaina koulun loputtua Tatu maleksi kotiin. Oli keskitalvi, ja lunta oli satanut eilisenä päivänä runsaasti. Tatu oikaisi polkujen kautta kotiin, jotta ehtisi vanhempien mukaan viikonlopuksi Lappiin. Matka ei olisi pitkä, mutta Tatu ei olisi halunnut lähteä. "En minä halua lähteä minnekään korpeen!" Tatu oli väitellyt isänsä kanssa. Turhaan, sillä nyt he lähtisivät ajamaan Oulunsalosta Lappiin heti, kun Tatu olisi kotona.

Tatu saapuikin pian kotiin, isä oli jo pakannut tavarat ja käynnistänyt auton lähtöä varten. Isosisko saa jäädä kotiin, Tatu kirosi mielessään. Sisko virnuili keittiössä kun Tatu meni sisälle. "Noniin Tatu, vanhemmat odottavat sinua jo", sisko kiusasi. Tatu joi lasin vettä ja nappasi kännykän kouraansa. Hetken katse tietokoneeseen päin sai kasvoille surullisen ilmeen, viikonloppu ilman konetta merkitsisi todellista tylsyyttä. Vielä kun vanhemmat käyvät kaksistaan hiihtämässä ja laskettelemassa, eikä yksin ole mukava opetella laskettelemaan. Isosiskokaan ei tullut mukaan, kun oli mahdollisuus jäädä kotiin ja kutsua kavereita bilettämään. Tatu havahtui mietteistään, kun isä tuli hakemaan Tatua. "Äkkiä nyt joutuin", isä huudahti hoputellen Tatua.

Tatu nojasi auton ikkunaan ja mietiskeli mitä viikonloppuna keksisi. Mitään ei kuitenkaan tullut mieleen. Tatu huokaisi syvään ja äiti kurottautui katsomaan etupenkiltä taakse. "Mikä nyt on?" äiti kyseli. "Viikonloppu yksin jossain mökkipahasessa…" Tatu murjotti. "Nyt saat kyllä siivota suusi, hiihtelemme ja laskettelemme ja teemme kaikkea kivaa", isä puuttui keskusteluun. "no joo…hyvä no sitten", Tatu haukotteli korjaten ilmeen kasvoillaan. Tatu nukahti loppumatkan ajaksi.

"Tatu herää olemme perillä!" äiti herätteli Tatua. Tatu heräsi ja nousi autosta katsellen ympärilleen: metsää, metsää ja vielä kerran metsää. Tatu meni äidin perässä mökkiin ja isä toi laukut. Tatu valtasi toisen huoneista. Huone haiskahti vanhalle hirsimökille, huoneen perällä oli kerrossänky ja sen vieressä ikkuna, jossa ei ollut verhoja. Aurinko paistoi ikkunasta sisään saaden pölyn lentelemään huoneessa näkyvästi. Tatu nakkasi takin huoneessa olevan piirongin päälle ja otti kännykän housujen taskusta. Tietenkään Radiolinja ei jaksa toimia just nyt. Tatu paiskasi kännykän piirongin laatikkoon ja hyppäsi yläsängylle selälleen. Untakaan ei saanut, vaikka aurinkokin tuntui pakoilevan Tatua.

Äiti kutsui Tatun syömään. "Mitä ruokana?" Tatu kysyi. "Nyt mennään tällä kertaa grillille syömään…" äiti vastasi. Tatu otti takin, pipon ja hanskat ja vetäisi kengät jalkaansa. "…koska äitisi poltti hernekeiton pohjaan", isä virnuili, joka sai äidin vilkaisemaan isään vihaisesti. Isä ajoi grillin eteen ja tilasi kaikille hampurilaiset ja Coca-Colat. "Menemme äidin kanssa hiihtämään, joten vienkö sinut mökille vai tuletko mukaan?" isä kysyi. "Kävelen kyllä itse mökille", Tatu vastasi ja aukaisi auton oven.
Tatu lähti kävelemään mökille päin, niin hän ainakin muisteli. Puolen tunnin kävelyn jälkeen Tatu katseli ympärilleen. Hän ei erottanut paljon mitään, vain lumisadetta ja tien metsää tien varrella. Tien vieressä oli iso kuusi, jonka alle Tatu meni vain hetken mielijohteesta. Kuusen alla ei ollut lunta ja melkein suuren kuusen latvassa välkkyi keltaista valoa. Tatu katseli kuusen alta valoa ja oli näkevinään siiven. Se oli joutsenen siiven kokoinen, mutta hohti keltaista valoa. Tatu kiipesi alimmaiselle oksalle ja eteni kohti linnunpesää, jossa siipi oli näkynyt. Juuri kun Tatu oli saapumassa pesälle, ote oksasta lipesi ja Tatu tippui maahan selällään. Tatu voihkaisi ja nousi ylös eikä enää yrittänyt kiivetä puuhun. Hän halusi kuitenkin palata seuraavana päivänä puulle ja tutkia sen läpikotaisin. Merkiksi paikasta Tatu jätti oksalle toisen hanskan roikkumaan, jotta osaisi seuraavana päivänä paikalle. Tatu vilkaisi vielä puuhun ja näki keltaisen sulan leijuvan hangelle. Hän otti sen käteen ja se hohti valoa, kuten siipi, jonka Tatu oli nähnyt. Sulka hohti lämpöä, jolla Tatu lämmitti toista kättä ja kasvoja. Pakkanen oli vain kiristynyt entisestään, eikä mökistä näkynyt jälkeäkään.

Sulka lähti lentoon ja Tatu ryntäsi sen perään. Se leijaili metsään mutta Tatu seurasi ajattelematta, että voisi eksyä lopullisesti. Sulka eteni yhä syvemmälle metsää valottaen kulkureittiä. Tatu juoksi sen perässä katsomatta ollenkaan, minne oli menossa. Sulka pysähtyi hetkeksi, mutta Tatu ei yltänyt nappaamaan sitä käsiinsä. Kohta sulka taas jatkoi matkaansa Tatu perässään. Tatu näki edessään tien, jonka muisti vieneen mökille. Sulka ei enää jatkanut matkaansa vaan leijaili maahan. Tatu nappasi sen käteensä ja otti taskustaan avaimen ja aukaisi sitten mökin oven. Hän riisui vaatteensa ja laittoi sulan piirongin laatikkoon. Tatu vaelsi keittiön puolelle ja lämmitti kaakaota ja hörppi sitä takan ääressä. Kello näytti jo yhdeksää, eikä vanhemmat ole vieläkään tulleet.

Kun kello pomppasi puoli kymmeneen, Tatu alkoi jo toden teolla hermostua. Hän hypähti ylös ja varoi aristavaa kättään. Käsi oli erittäin kipeä ja siihen sattui kamalasti. Tatu haki kännykän piirongin laatikosta ja ilokseen huomasi, että se toimi! Kännykkä oli ollut samassa lokerossa kuin sulkakin. Sulka heijasti vieläkin keltaista valoa ja kun Tatu vei kännykän olohuoneeseen se lakkasi taas toimimasta. "Pah kirottua!" Tatu huusi ja vei kännykän takaisin lokeroon. Kännykkä kolahti laatikon pohjalla sulan vieressä ja alkoi taas toimimaan. Kännykkä alkoi soida ja Tatu ryntäsi vastaamaan. "Tatu!" Tatu melkein huusi puhelimeen. "Mikäs hätä nyt on?" isä kysyi kuullessaan pojan hätäisen äänen. "Ei kun missä te vielä olette? Kello on jo vaikka mitä!" Tatu kyseli. Tatu piteli toisessa kädessään sulkaa, jotta kännykkä toimi. "Eksyimme ja nyt en tiedä oikein missä olemme, todellakin kestää ennen kuin olemme taas mökillä…" isä selitteli huitoen käsillään. "Milloin tulette tänne?" Tatu jatkoi epäilys vatsassaan. "Tuota…olemme nyt ladulla, ja äidin mukaan meillä kestää todella kauan jos hiihtäisimme sinne, sillä tämä latu vie kuulemma kylälle. Päätimme nyt niin, että palaamme huomenna, koska etsimme nyt paikan missä nukkua ja hiihdämme huomenna takaisin." Isä selitti huolestuneena. Tatu kuunteli tarkkana ja tuntui kummalliselta olla koko yö yksin oudossa paikassa keskellä ei mitä än. "okei. Syön jotain", Tatu sanoi ja katkaisi puhelun. "Tyhmää! Hiihtää jonnekin eikä tiedä itsekään minne ja jättää minut tänne yksin", Tatu ajatteli.

Yhdeltätoista illalla Tatu oli tunkenut reppuunsa ruokaa, trangian, makuupussin, teltan ja varavaatteita sekä muuta tarpeellista. Tatu oli päättänyt, että etsisi sen keltaisen joutsenen. Aikaa olisi ainakin 24 tuntia, sillä vanhemmat tulisivat huomenna päivällä, jolloin Tatu päätti olla mökillä. Tatu otti sulan ja kännykän mukaansa ja päästi sulan lentoon. Se lähti lentämään kohti linnunpesää, jonka Tatu oli aiemmin nähnyt. Nyt se eteni hitaasti, jotta Tatu pystyi kävelemään sen perässä. Kuusessa ei enää näkynyt keltaista lintua, joten Tatu päätti laittaa teltan pystyyn kuusen alle ja nukkua siellä yön.

Teltta oli pystyssä ja makuupussi valmiina nukkumista varten. Tatu kömpi telttaan ja alkoi laittamaan teltan vetoketjua kiinni, mutta se ei toiminut. Tatu jätti sen sitten auki ja kömpi makuupussiin ja nukahti.

Lintu lennähti pesäänsä ja huomattuaan oudon hökötyksen kuusensa alla, se lennähti teltan vierelle. Lintu katseli teltan sisään sulkemattomasta ovesta ja meni sisään. Se hohti keltaista valoa ja katseli nukkuvaa oliota kummissaan. Lintu kiljahti lähestyen Tatua muutaman askeleen. Tatu heräsi ääneen ja katsoi peloissaan ilmestystä. Sulka Tatun kädessä värähti. Tatu nousi hetkessä ylös ja katseli lintua lumoutuneena.

Aurinko säteili Tatun silmään ja tämä heräsi. Tatu katseli ympärilleen muistaen linnun. "Se oli vain unta koko juttu", Tatu päätti ja pakkasi makuupussin ja tavarat reppuun ja kömpi teltasta ulos. Aurinko häikäisi silmiä ja Tatu viitotti säteet kädellään näkeäkseen ympärilleen. Lunta oli satanut jonkin verran ja jäljet olisivat jo kadonneet, eikä tulosuunta ole tiedossa. Poika nappasi suklaapatukan taskustaan ja aukaisi sen. Samaan aikaan taskusta lennähti ulos sulka. Sama keltainen sulka, joka aiemminkin oli ollut taskussa. Tatu alkoi jo epäillä, että lintu olisi sittenkin ollut todellinen mutta läimäytti kädellään otsaa ja matkasi mielestään oikeaan suuntaan. Sulka lähti kuitenkin toiseen suuntaan ja Tatu lähti sen perään.

Pienen kävelyn jälkeen Tatu pysähtyi lepäämään. Sulka jäi odottamaan Tatua. Sen keltainen väri himmeni ja loppui pian kokonaan. Tatu katseli kyyneleet silmissä sulkaa, kun se ei enää liikkunut. Tatu tyhjensi kengät lumesta ja murjotti kannolla miettien miten tästä eteenpäin. Lunta oli alkanut pysyttämään jonkin verran ja pakkanen kiristyi. Poika nousi ylös katsellen eteenpäin tyhjyyteen tietämättä mökin olopaikkaa. Kännykkäkään ei toiminut ja lumisade piiskasi epämukavasti. Ruoankin laittaminen tällä ilmalla olisi täysi mahdollisuus ja nyt olisi vain jatkettava matkaa. Tatu kuuli ääntä puusta ja lintu lensi Tatun olalle. Tatu pelästyi lintua kun se alkoi puhua. "Olet eksyksissä, vien sinut mökille yhdellä ehdolla", lintu aloitti. Tatu katseli lintua kummissaan ja alkoi änkyttää vastaukseksi: "maksan mitä vain päästäkseni takaisin mökille". Lintu katseli pojan kyyneleitä kasvoilla ja jatkoi: "sinun täytyy oppia ajattelemaan asioita hyviltäkin kannoilta, ajattelemaan että joskus täytyy tehdä kuten muut haluavat eikä ajatella itseä. Sinun on opittava myös selviämään ilman nykyaikaa, ilman kännykkää, tietokonetta tai muuta sähkötavaraa". Tatu muisti taas tietokoneen ja pyyhki sen nopeasti mielestään nyökäten linnulle. "Vanhemmillasi kestää vielä yksi vuorokausi ennen kuin palaavat, asut sen aikaa metsässä", lintu selitti ja lensi pois. Tatu jäi katsomaan sen perään eikä nähnyt mihinkään ilmansuuntaan. Tuuli kävi kovana ja lunta tuli hirveästi.

Kova tuuli ulvoi Tatun korvissa kun poika yritti saada teltan pystytettyä. Kun teltta oli paikallaan tuulen riepoteltavana, Tatu meni sisään makailemaan ja mietiskelemään. Aurinko ei paistanut ja oli tavattoman kylmä ilma eikä kelloajasta ollut tietoakaan. Unikaan ei tullut ja maha murisi nälkää. Tatu mietti linnun sanojen tarkoitusta… Hänen pitäisi nukkua vielä yksi yö metsässä luonnon armoilla ja palata sitten mökille ja kotiin. Tatu nukahti makuupussin sisään.

Kärppä juoksi tuulessa telttaan pahki. Se alkoi uikuttamaan ainaista huonoa tuuriaan: "Mistä tämäkin tähän on ilmestynyt? Minun kasvimaalleni!". Kärppä avasi teltan oven ja meni sisään. "Ylös siitä poika! Olet vaarassa, ilma pahenee koko ajan, olen keräämässä kaikki metsän asukit luolaamme!" kärppä selitti ja herätteli Tatua. Tatu nousi ylös ja hämmästeli näkemäänsä, puhuva kärppä! Poika kuitenkin uskoi tuota puhuvaa otusta, joten pakkasi nopeasti tavarat ja matkasi kärpän perässä luolan suulle, joka oli peitetty kuusenoksista rakennetulla peitteellä jottei lumi ja tuuli pääse sisään. Tatu kömpi sisään ja näki monenlaisia eläimiä: kettu, viisi sutta, karhunpoikanen emonsa kanssa, sekä monia muita pienempiäkin eläimiä kuten hiiriä ja lintuja. Tatu asetti makuupussinsa luolan perälle vapaalle paikalle, ja katseli luolan kattoon.

Aamu oli jo pitkällä, kun Tatu heräsi pieneen tuulen viimaan. Hän nousi istumaan ja muisteli eilistä. Hän ei nähnyt missään enää eilisiä eläimiä tai kärppää. Tatu katseli ympärilleen kummastuneena ja keräsi tavaransa reppuun nousten sitten ylös tutkien luolaa. "Huhuu?" Tatu huuteli saaden vastaukseksi oman kaikunsa. "Voit palata jo mökille, uskon sinun arvostavan jo tätä lomaa ja eläimiä kuten myös vanhempiasi", sanoi ääni, jonka Tatu uskoi kuuluvan linnulle. Tatu juoksi luolasta ulos hengittäen sitten raitista ilmaa etsien katseellaan mökkiä löytäen sen heti. Poika lähti juoksemaan mökkiä kohti reppu selässään pomppien.
"Lähdemmekö?" Tatu kysyi nähden isänsä auton kimpussa. "Mitä sinä poika höpiset? Vastahan me tulimme", isä naurahti. "Mutta…mehän…" Tatu aloitti ja tunki kätensä sitten taskuun. Taskussa oli sulka, sama keltainen kiiltävä sulka. Tatu mietti mielessään tapahtumia ja muisti linnut sanat vanhempien arvostamisesta. "Mitäköhän olisi tapahtunut, ellei lintu olisi tullut elämääni?" Tatu mietti mumisten puoliääneen ja lähtien sitten sisälle mökkiin auttamaan äitiään ruoan laitossa. Hän ei halua grillille enää, ei nyt eikä huomenna. Täytyy tehdä kaikki nyt oikein…Tatu tiesi palaten hetkeksi ulos luolan suulle. Hän valitsi hienon paikan ja alkoi piirtämään isoilla kirjaimilla: KIITOS LINTU. Lintu katseli oksalla pojan kirjoitusta ja hymyili hetken verran linnun lailla lentäen sitten pois pudottaen yhden sulistaan. Sulka leijaili pojan kädelle, poika hymyili katsoen taivaalle ja palaten sitten mökille. "…kiitos…" Tatu huokaisi vielä ennen menoaan sisälle, "onnesta, jonka minulle annoit", Tatu jatkoi avaten mökin oven.
Tämä ovi avasi tiet mahdollisuuksille ja omille mielipiteille, joita Tatu rupesi nyt vihdoin ajattelemaan.

Kirjoittanut:
Jenna Simula
Herukan koulun 6B