Metsän arvoitus

Oli joulukuun 23. päivä. Mikko oli lähtenyt isänsä kanssa metsään etsimään joulukuusta. Kun he palasivat kotiin isän kanssa, niin ensi töikseen isä vei joulukuusen autotalliin kuivumaan. Kun isä palasi autotallista sisälle, hän riisui ensin kenkänsä ja sitten takkinsa. Äiti huusi isälle:" Tule jo syömään tai ruokasi jäätyy. " Niin sinun pitäisikin tai muuten sinä jäädyt tähän pakkaseen." kuului takaa päin. Siellä istui Mikko katsomassa tv:tä.

Luku2

Illalla Mikko meni nukkumaan, mutta Mikko ei saanut nukkua rauhassa, koska hän kuuli koko ajan outoja ääniä. Mikkoa alkoi pelottaa joten hän päätti mennä katsomaan mistä oli kyse. Mikko meni eteisen kautta ja huomasi, että eteisen lattialla oli pieni lappu, jonka hänen isänsä oli tiputtanut kun hän oli riisunut kenkiä ja takkia. Mikko otti lapun käteen, jotta hän näkisi sen paremmin. Mikko katsoi lappua ja kauhistui.

Luku3

Aamulla Mikko katsoi kelloa ja säikähti. Kello oli jo 13:00 aamulla. Mikko mietti vähän aikaa ja muisti, että kellosta oli patterit loppu. Hän nousi ylös ja meni alas ja syömään aamupalaa. Mikko kysyi äidiltä: " Äiti voinko mennä metsään lenkille?" " Kyllä sinä voit mennä kunhan muistat tulla ajoissa kotiin." " Kyllä äiti." Ja niin Mikko lähti metsään lenkille, mutta kohta Mikko muisti sen lapun, jossa oli se kartta. Mikko otti lapun käteen ja katsoi sitä. Mikolla kesti yli kaksi tuntia etsiä…no mikä lienee se olikin. Kohta Mikko katsoi jotain todella suurta luolaa. Mikko päätti mennä luolaan sisälle, mutta Mikkoa pelotti. Hän hämmästyi ja kohta hän nauroi, koska luolan perällä oli suunnattomasti lahjoja. Mikko palasi kotiin iloisena, mutta yksi asia unohtui. Kenen lappu se oli.

Tekijä: Matias Tapaninen 3A

Talvisadun tulokset Kirjasto Herukan koulu