Pitäisiköhän meidän kutsua salaseura koolle, sanoi Eero Kaisalle. - Meillä ei ole ollut kokousta piitkään aikaan. - Pidetään vaan Vastasi Kaisa ja avasi lipaston laatikon ja alkoi etsiä kirjoituspaperia. - Pitää kirjoittaa kolme kirjettä. Noonalle, Piialle ja Kallelle. Kirjoita sinä, koska kirjoitat nopeammin, Eero lausahti Kaisalle. - Wuh! Haukahti kultainen noutaja Paukku. -Paukkukin varmasti haluaisi kirjoittaa, mutta kun ethän sinä osaa kirjoittaa. Ei millään pahalla paukku, voit auttaa meitä kirjeiden viemisessä, naurahti Eero.- Mitäs me tähän kirjoitetaan, tuumasi Kaisa pureskellen kynän päätä. Kaisa alkoi raapustaa Eeron häntä avustaessa. Vihdoin kutsut olivat valmiita. Tältä ne kuulostivat:

Hei hyvä Salaseuran jäsen! Huomenna (18.1) Klo.10.00 vanhassa vajassa talomme takapihassa pidetään salaseuran kokous. Uusi salasana on "Ratkaistaan". Muistakaa tulla ajoissa. Ystävällisin terveisin:
Eero ja Kaisa Kokkonen
Paukku sai nuolla kirjeet kiinni. - Sinähän oikea nuoleskelija olet. Harmi kun ei tarvita postimerkkejä sillä sinä varmaan nuolisit nekin, Kaisa sanoi kikattaen. - Nyt meidän kai täytyy lähteä viemään kirjeet.

Äiti lupasi meidät ulos kun ei ole kovin kylmä. - Hau, hau! Virkkoi Paukku, kun se kuuli sanan "ulos". Kaisa ja Eero astuivat ulos kirpeään talvi aamuun. He päättivät mennä ensimmäisenä Noonan postilaatikon kautta puiston poikki Piialle ja sieltä Kallelle. Kallelta he kävelivät takaisin omalle pihalleen. - Mennään järjestelemään vajaa huomista varten, sanoi Kaisa. Eero järjesti pieneltä hyllyltä paikan kekseille ja limonadille. Kaisa sen sijaan etsi vajasta istuma paikkoja. - Täällä ei ole kuin kolme laatikkoa joilla voi istua. Parkaisi Kaisa. - Mitä jos ottaisit vaikka nuo kaksi suurta ruukkua tuolta nurkasta. Kyllä äiti varmasti antaa niitä lainata. Virkkoi Eero. Nyt heillä oli viisi istuma paikkaa. Äiti huusi Eeroa ja Kaisaa sisään syömään. Matkalla sisään Eero sai ajatuksen. -Mitä jos minä teen vajan oveen julisteen jossa lukee "SALASEURA" siitä tulee suurenmoinen.

Seuraavana aamuna harppoi pihan poikki kaksi tyttöä, nimittäin Noona ja Piia. Tytöt koputtivat vanhan vajan oveen. Sisältä kuului pojan ääni: "Tunnussana". Noona ja Piia hihkaisivat yhteen ääneen: "Ratkaistaan" ja oven avasi Eero. - Tervetuloa! Kiva kun pääsitte. Kalle ei ole vielä tullut. Kello tuli viisi minuuttia yli kymmenen kun seuraava koputus kuului. "Tunnussana" Kuului neljän lapsen ääni . - Minä täällä Kalle päästäkää minut sisään. Olen unohtanut salasanan. "Tunnussana" Kuului uudestaan. -äh, älkää viitsikö kyllä te minut tunnette. Ovi aukesi narahtaen. Neljä päätä ilmestyi oven rakoon. -Ensi kerralla me ei kyllä päästetä sinua sisään ilman tunnussanaa, Noona sanoi tiukasti. -Tämä on aika kiva kokous paikka, sanoi Piia. -Nam! Keksejä, huudahti Kalle. - Ensin pidetään kokous ja sitten syödään, lausahti Kaisa.
- Kokous alkakoon, sanoi Eero mahtipontisella äänellä. -Tästä lähtien jokainen muistaa tunnus- sanan. - Mutta kun… Aloitti Kalle. -Älä keskeytä minua, Eero ärähti. -Vielä yksi asia. Mitä järkeä meidän on pitää salaseuraa yllä kun ei ole toimintasuunnitelmaa. -Olihan meillä viime vuonna. Keräsimme rahaa ja lähetimme Vanhan-Pekan Kreetalle. -Onko kukaan keksinyt mitään? Kysyi Kaisa. Mutta ei kukaan ollut. -Joulun jälkeen on niin vaikea keksiä mitään millä voi auttaa ihmisiä. Tarkoitan että jokainen on saanut lahjansa ja jokaista on muistettu, kylän köyhimpiä ja vanhimpia ihmisiäkin. Sanoi Piia. - Ratkaistaan arvoitus, hihkaisi Kalle. - Jos huomaamme, että jossakin asiassa tapahtuu väärin voisimme vääntää sen oikeinpäin. -Mitä salaperäistä arvoitusta tarkoitat, kysyi Kaisa. - En minä oikein tiedä, vastasi Kalle. -No kaikki pitävät silmänsä auki. Jos huomaatte jotain erikoista tuokaa viesti tänne. Minä ja Kaisa olemme täällä joka aamu, Sanoi Eero. - Lähdetään tekemään lumiukkoja tuonne pellolle. Ne ovat hauskan näköisiä, huudahti Piia. - Joo mennään vaan, minä otan tämän vanhan pipon mukaan ja laitan sen ukkeliinin päähän, vastasi Kaisa.

Kaikki pukivat vaatteensa ylle ja lähtivät kävelemään kohti peltoa. Kaisa, Eero, Noona, Piia ja Kalle ehtivät tehdä vain neljä hienoa lumiukkoa kunnes Noonan oli aika lähteä kotiin. -Niin meidän kaikkien on paras, virkkoi Kaisa. He lähtivät lampsimaan takaisin. Lapset jättivät ukot seisomaan yksikseen pellolle ja tulivat läheiselle veräjälle. Vastapäätä oli vanha kartanoa muistuttava talo. - Kuka tuolla asuu? Kysyi Piia. - Joku talonvahti vain, vastasi Eero. - Hän on vanha ja kuuro- ja kamalan äreä, sanoi Kaisa katsellen taloa. - Kukakohan sen omistaa ja miksi hän ei asu siinä, tuumaili Kalle. Paukku joka oli juossut heidän mukanaan tähän asti lähti viilettämään kohti taloa. Paukku oli pujahtanut veräjän alitse ja oli jo melkein talon luona. Koira haukkui iloissaan. Pohja kerroksen ikkunassa verhot heilahtivat ja vanhat vihaiset kasvot katsoivat niistä ulos. Ikkuna avautui. - Painukaa pois täältä! Ja viekää tuo rakki mukananne! Mies heristi keppiä lapsille. - Minä en voi sietää kakaroita ja rakkeja pihassani. -Paukkuu, Paukkuu, heti tänne! Eero huusi. Paukku tuli lapsien luokse ja vanha ukko huusi jälleen: - En halua nähdä teitä ikinä täällä! Jos tulette vielä niin minä soitan poliisin.

Lapset lähtivät kotiin, Kalle ehti ensimmäisenä koska asui lähinnä peltoa. Illalla illallisen jälkeen kun Kalle oli menossa hakemaan ulkovaatteitaan kuivumasta hän huomasi kadottaneensa heijastimensa. Kalle etsi heijastinta joka paikasta mutta ei löytänyt sitä. - Kai minä tiputin sen pellolle. Ilta oli jo pimentynyt mutta silti Kalle lähti etsimään heijastintaan. Kalle astui ulos. Lumi hohti valoa, ja hänen ympärillään oli himmeän valkea kajastus. Hän kipusi veräjän yli ja oli pian pellolla, jonne he olivat pystyttäneet lumiukot. Kalle tuumi itsekseen. Pidä pää kylmänä ja etsi heijastin. Kalle huudahti. Hän oli löytänyt kirkkaan heijastimensa lumesta. Hyvä juttu. Tänne hän oli sittenkin sen pudottanut. Heijastin oli lumesta aika lailla pilalla. Taskulampun valo alkoi lepattaa. Sitten se sammui, paristot olivat loppuneet. Onneksi tie oli Kallelle tuttu kyllä hän kestäisi kotiin asti.
Sitten hän kuuli vaimeaa ääntä alapellolta. Ja näki auton etuvalot. Kalle näki että se veti perässään jotain isoa. Mikä se oli. Poika jännitti katsettaan nähdäkseen. Se ei voinut olla asuntovaunu koska sivuilla ei ollut ikkunoita. Kalle kiipesi veräjälle. Mutta äkkiä hän pysähtyi. Auton ajovalot olivat sammuneet. Auto ja möhkäle olivat pysähtyneet. Joku puhui toiselle hiljaisella melkein kuiskaavalla äänellä. Kalle näki että kaksi miestä oli tullut ulos autosta. Hän kuuli miehen puhuvan kovemmalla äänellä: - Onko siellä joku? - Vain se kuuro kaveri, sanoi toinen ääni. - Katselehan ympärillesi kaiken varalta. Kalle kyyristyi lumeen. -Onko siellä ketään? Kuka te olette? Katsohan Niko lumiukkoja. Näyttivät ihan oikeilta pimeässä. - Tule ryhdytään hommiin. Sanoi karhea ääni. Kalle hiipi jälleen veräjälle. Hän kuuli omituisia ääniä sieltä missä miehet olivat, ikään kuin jotakin olisi avattu -Perävaunu kai. Ja sitten kuului ääni, joka lähetti Kallen suin päin veräjän yli ja kujaa ylös niin nopeasti kuin jaloista pääsi. Vihainen vihlova ääni ja sitten merkillisen kimeä kiljahdus. -Sen jälkeen kauhean kamppailun hälinää sekä miesten läähätystä ja ähkinää.
Kalle ei välittänyt äänistä. Hän vain halusi äkkiä kotiin ennen kuin hänelle sattuisi jotain. Jollekin tuolla tapahtui kamalia. Kalle lähti pinkomaan täyttä vauhtia kotiin. Kun hän oli omassa turvallisessa sängyssään Kalle vetäisi vaatteet yltään ja pujahti sänkyyn. Sen yön hän nukkui huonosti nähden painajaisia kummasta yöstä.

Seuraavana aamuna kun Eero lähti yksin vajaan. Eero otti avaimen piilosta ja astui sisään. Lattialla aivan oven vieressä oli ryttääntynyt lappu jossa luki:
Kutsukaa salaseura koolle nyt heti! Olemme tainneet saada hämyn arvoituksen ratkaistavaksi. Löysin sen viime yönä kymmenen aikoihin. Kutsu muut kello. 12 niin olen siellä myös. Terveisin: Kalle p.s. En muista salasanaa…
-Mitähän se Kalle oikeen on seikkaillut, pysyisi kotona eikä harhailisi öisin. Päivitteli Eero. Kaisa lupasi soittaa muille. Noona ja Piia tulivat taas kerran yhdessä ennen Kallea. Eero ja Kaisa olivat jo paikalla. Kalle tuli viimeisenä, mikä harmitti toisia koska he halusivat kuulla hänen seikkailustaan. Kalle kertoi kaikille juurta jaksain koko jutun. Kukaan ei keskeyttänyt häntä. -Mitä ne miehet oikein tekivät siellä myöhään illalla. Eihän siellä asu muita kun se kuuro äijä. Mietiskeli Piia. -Miten me käymme käsiksi juttuun? Eero kysyi. -Pitäisi käydä talon luona etsimässä jälkiä ja jututtamassa kuuroa talonvahtia. -Minä ja Kalle lähdemme siis jututtamaan talon vahtia ja te tytöt menette kujalle tekemään tutkimuksia. Tavataan täällä kello. 16. Eero virkkoi. - Olet sinä kyllä aikamoinen sankari Kalle. Piia ihaili. Koko salaseuran väki lähti yhtä matkaa ja erosivat seuraavassa risteyksessä.

Pojat saivat tietää kuka omistaa vanhan talon rotiskon alle puolessa tunnissa. Siinä he miettivät miten muilla menee. Heillähän meni todella hyvin. Tytöt olivat löytäneet viime öiset auton perävaunun jäljet ja Noona jäljensi niitä jo innoissaan paperille. Kaisa päätti että heidän täytyisi lähteä seuraamaan jälkiä. Piia olisi kyllä halunnut lähteä etsimään poikia, mutta tehtävähän oli vielä kesken. Loppu osa hommasta oli helppo. Jälkiä oli iisi seurata koska ne olivat melko tuoreita. Jäljet johtivat alas melkein veräjälle asti. Joku oli avannut sen, ja auto perävaunuineen oli ajanut pellolle. Kun tytöt olivat lähdössä vanha talon vahti ilmestyi taas pihalle. -Taas kakaroita! Odottakaahan kun saan teidät kiinni. Senkin kiusankappaleet, aina puuttumassa muiden asioihin. Alkakaa painua! Tai saatte maistaa keppiä. Odottakaas vaan! Mutta Noona, Piia ja Kaisa eivät odottaneet vaan juoksivat kauheaa kyytiä ylös kujaa pitkin.

Pojilla oli vielä yksi juttu tekemättä, heidän täytyi jututtaa talonvahtia, mikä oli helpommin sanottu kuin tehty. Paukku oli myös poikien mukana. Se hyppeli innoissaan lumella. Koira hävisi juuri talon taakse. Poikien täytyi olla ovelia että saisivat vihaisen vahdin puhumaan heille. Kalle ja Eero kurkistivat keittiön ikkunasta sisään. Keittiö oli tyhjä. Vähän ajankuluttua vanha äijä laahusti keittiöön. Hän näki pojat ikkunan takana tuli avaamaan sen raivoissaan. -Jos koiraanne etsitte, niin se juoksentelee etupihalla! Hän huusi. -Painukaa tiehenne. Ei täällä tarvita kakaroita juoksentelemassa. Särjette vain ikkunoita. Eero ehätti hätiin. -Ei, emme me särje. Me vain otamme koiran ja lähdemme. Se pääsi tänne vahingossa. -Eikö teillä ole täällä yksinäistä, ettekö pelkää rosvoja? Kysyi Kalle. -En pelkää. Minulla on vanha keppini turvanani, eikä täällä edes ole mitään varastamista. Ärähti mies. -Mutta takapihalla on jälkiä. Sanoi Kalle. -Eivät ne ole muuta kuin teidän tekemiänne, kun juoksentelette täällä ilman asiaa! Talonvahti virkkoi vihaisena. -Ettekö te siis kuullut mitään viime yönä? Eero yritti vielä. -No en kuullut, tai hetkinen…Kyllä täällä joku kiljui, mutta häipykäähän jo siitä. Mies poistui ikkunasta. -Lähdetään Kalle ennen kuin hän suuttuu ihan hillittömästi, saimmehan me sen minkä halusimmekin.

Kello oli viittä yli neljä kun Kalle ja Eero saapuivat vajalle. Tytöt odottelivat jo kärsimättöminä. Kokouksesta tuli jännittävä koska kaikilla oli jotain kerrottavaa. Lopuksi Eero selvitti muille keskustelua kuuron talonvahdin kanssa ja päätteli. -Ne miehet menivät siis keittiön ovesta sisään, koska jäljet johtivat sinne. Ehkä talossa on joku vankina. -Vankina? Muut toistivat kysyvästi. -Lyön vaikka vetoa että talon kellarissa on joku! Kalle hihkui. Kaikki näyttivät järkyttyneiltä ja levottomilta. Jokainen oli hetken omissa mietteissään ja puntaroi asioita keskenään. -Pitäisiköhän meidän kertoa vanhemmillemme tai poliisille. Mietti Noona. -Ei ennen kuin tiedämme enemmän. Eero vastasi. -Mitä jos se auto vain oli ajanut harhaan. Kalle sanoi mietteissään. -No jotainhan meidän täytyy tehdä. Emme voi jättää sitä jotakuta hätään sinne yksin. Piia arveli. -Mitäs jos mennään illalla pellolle lumiukoiksi pukeutuneina ja seurataan tulijaa taloon. Noona vitsaili. Noonan ihmeeksi muut tarttuivat ajatukseen tosissaan. Lapset päättivät tavata Eerolla ja Kaisalla puoli kymmenen maissa illalla.

-Eikö olekin jännää! Kaisa huokasi. Kaisalla oli lupautunut tekemään kaikille valkoiset puvut lakanoista. Eeron oli määrä etsiä kalkkijauhetta kasvojen valkaisemiseksi. Äiti ja isä olivat lähdössä illalla ulos, joten heillä oli helppo pujahtaa ulos. Ennen puolta kymmentä Piia saapui. Kallea ja Noonaa ei näkynyt. Onneksi oveen koputettiin hetken kuluttua. -Pulkan kanssa oli ongelmia. Noona irvisti. Lapset pukeutuivat valkoisiin asuihinsa ja pujahtivat ulos.

Kuu loisti taivaalla hohtaen. Kun He saapuivat veräjälle he päättivät mennä odottamaan lumiukkojen sekaan. He odottivat ja odottivat. Ketään ei tullut. Puolisen tuntia odoteltuaan heillä alkoi olla kylmä. -Mitäs jos käytäisiin kävelemässä. Ehdotti Piia. -Hyss! Sanoi Eero. Ja Piia lopetti heti. Kaikki kuuntelivat. Kaukaista ääntä kantautui heidän korviinsa. -Se on sitä valittavaa ääntä. Kalle sanoi. -Se tulee vanhasta talosta siellä on joku. Ääni kuului taas. -Minä en pidä tästä. Kaisa valitti. -Mennään kaikki katsomaan. Noona keksi. -Ei kaksi lähtee. Päätti Eero. -Loput jäävät vahtiin. Sopiiko että Kalle ja Noona menevät? Muille sopi. Noona ja Kalle lähtivät matkaan.

Kun he saapuivat talon pihaan he katsoivat postiluukusta sisään ettei vain talonvahti olisi enää hereillä. Mitään ei kuitenkaan näkynyt, talossa oli pimeää. Noona ja Kalle hiipivät sivu ovelle. Se oli lukossa. -Talonvahti jätti ikkunan hieman raolleen. Kalle kuiskasi. -Ihan tosi. Noona kuiskasi innoissaan. Meni vain minuutti tai pari kun he pääsivät sisään. He seisoivat pimeässä keittiössä ja kuuntelivat. Ääntäkään ei kuulunut. Missähän se vanki oli? -Uskalletaanko me tutkia koko talo? Noona kysyi kuiskaten. Kalle vastasi. -Meidän on pakko. Niin hiljaa kuin voivat he hiipivät varpaisillaan ensin pesuhuoneeseen ja sitten eteiseen. Niissä ei ollut ketään. Noona ja Kalle avasivat jokaisen oven ja valaisivat huoneita taskulampuillaan. Kaikkialla oli hiljaista ja tyhjää. He tulivat eräälle suljetulle ovelle. Sen takaa kuului ääniä.
Kalle nyhjäisi Noonaa. -Siellä on joku. Ovi on varmaan lukossa, mutta koetan sitä. Ole valmis häipymään, jos meitä aletaan ajaa takaa. Ovi ei ollut lukossa. Se aukeni naristen. Onneksi talonvahti oli kuuro. Ovi johti kellariin. -Kuka siellä alhaalla on? Noona sanoi ääneen. He kuuntelivat korvat tarkkana vastausta. Mutta sitä ei kuulunut. He eivät uskaltaneet laskeutua portaita. Sitten kuului toinen ääni. Kuului hiljaista puhetta jostakin. Ja sitten avaimen ääni kun sitä käännettiin lukossa ja jokin ovi avattiin. Kalle tönäisi kauhuissaan Noonaa. -Ne ovat ne samat miehet, joiden kuulin puhuvan viime yönä. Ne ovat tulossa jälleen. Nopeasti, meidän on päästävä piiloon, ennen kuin ne löytävät meidät. Noona ja Kalle pujahtivat ruokakomeroon joka oli aivan kellarin oven vieressä ja toivoivat etteivät miehet erehdy ovesta.

-Katsotaanpa nukkuuko se vanha talonvahti, sanoi mies ääni. Mies lähti kävelemään kohti vanhanvahdin huonetta mutta erehtyi ovesta ja avasi sen sijaan ruokakomeron oven. -Laupias taivas. Katsohan tuonne kaksi lasta. Muutamassa sekunnissa toinen miehistä oli ravistelemassa heitä ja antoi jäädä jaloilleen. -No niin mitäs tämä tarkoittaa? Piileskellään täällä tuollaisissa vaatteissa. Mitä tekemistä teillä on täällä? -Päästäkää irti käteni, siihen koskee! Entä mitä te teette täällä. Kalle kysyi nenäkkäästi. -Mitä tarkoitat. Nikoksi ilmennyt mies kysyi. Alhaalta kellarista kuului korskuvaa ääntä. -Juuri tuota. Vastasi Noona. -Kuka siellä alhaalla on? Kuka teillä on vankina? Sitten Kalle sai kovan iskun päähänsä ja heidät suljettiin takaisin komeroon. Miehet olivat jostain syystä vihaisia. Noona painoi korvansa oven rakoon jotta kuulisi mitä miehet puhuivat keskenään. -Mitä me nyt teemme jos nuo penikat saavat jonkun tulemaan tänne, meiltä on kaikki hukassa. -Pidetään kakaratkin täällä. Pannaan ne alas Blue Magicin seuraksi. Me haemme sen huomenna ja häivymme eikä kukaan saa tietää mitään. Siihen mennessä asia on hoidettu. -Entä nuo? Ja jätämme heidät tänne lukon taakse ja lähetämme äijälle kirjeen, jossa kehotamme häntä vilkaisemaan kellariinsa ylihuomenna. Hän saa kyllä sätkyn kun löytää nuo täältä vankeina. Mutta se on niille pikku piruille parahiksi.
Noona kuunteli kauhuissaan. Kuka oli Blue Magic? Sehän oli omituinen nimi. Häntä värisytti kun kuuli miesten tulevan ovelle. Miehet avasivat sen ja heittivät Noonan ja Kallen kellariin ja lukitsivat ovet. -Saatte olla siellä jonkin aikaa että opitte olemaan työntämättä nokkaanne asioihin jotka eivät kuulu teille.

Sitten alkoi kuulua merkillisiä ääniä. Tuntui kuin pesuhuoneeseen olisi tuotu jotain. Lapset kuuntelivat puun rätinää ikään kuin olisi sytytetty tuli. Sitten oven raosta alkoi tulla pahaa hajua. -Ne keittävät jotain, mitähän se on? Mietti Kalle. -Kauhea haju. Pärskähti Noona. He eivät käsittäneet mitä se oli. He kuulivat jälleen kiljuntaa ja korskuntaa ja jyskytystä, ikään kuin kengitetyt kaviot olisivat lyöneet kiveen. Kaikki oli niin merkillistä. -Antakaa meidän jo mennä. Aneli Noona. -Suu kiinni, sanoi toinen miehistä ja pukkasi heidät takaisin kellarin ovelle. Hän tyrkkäsi heidät siitä takaisin sisään, ja he miltei kierivät portaita alas. Ovi sulkeutui heidän takanaan. Noona ja Kalle kuulivat, kun se laitettiin lukkoon. Voi pahus, nyt hekin olivat vankeina.
Heidän alapuoleltaan kuului ääntä. Oliko se Blue Magic? -Näytä taskulampulla, kuiskasi Kalle. -Katsotaan luojan tähden sitä vankia että nähdään millainen se on! Noona sytytti taskulamppunsa käsi vapisten. Mitähän he näkisivät? Lamppu aukesi värähtäen ja siinä se oli. Vanki oli upea musta hevonen. -Voi ihme se on hevonen. Hevonen katseli heitä korvat höröllään ja silmät osoittivat että se oli yhtä säikähtänyt kuin hekin. -Kamalan inhottavaa tuoda noin kaunis eläin tänne! Noona supatti itku kurkussa. -Minkähän takia he tekivät sen? Noona laskeutui alas puhellen hevoselle rauhoittavasti ettei se pelästyisi hänen lähestymistään. Blue Magic antoi Noonan rapsuttaa itseään. -Voit tulla nyt tänne, hevonen on nyt rauhoittunut, Noona huusi Kallelle. -Hyi, sen turkki tuntuu tahmealta ja märältä. Miehet ovat värjänneet sen mustaksi! Karva on vielä maalista kostea. Kellarin nurkassa oli olkia ja kauraa. -Jos me joudumme jäämään tänne niin joudumme nukkumaan oljilla ja syömään kauraa, Kalle sanoi. -Emmekä joudu. Kyllä toiset tulevat hakemaan meidät. He istuivat oljille odottamaan. Myös Blue Magic päätti laskeutua oljille. Lapset nojasivat sen lämpimään ruumiiseen.

Muut olivat seisoneet jo yli puoli tuntia pellolla ja odottaneet Kallen ja Noonan paluuta. Sitten Paukku, jonka he olivat ottaneet mukaan, alkoi murista. -Se kuulee jotain, Eero sanoi. Miehet olivat tulleet ulos talosta. Nyt heillä ei ollut perävaunua mukanaan. Paukku haukahti ääneen. Kaisa tönäisi sitä. -Idiootti, nyt sinä ilmi annoit meidät. Miehet vilkaisivat pellolle ja lähtivät tiehensä. Pitkään aikaan ei kuulunut ääntäkään. Noona ja Kalle palelivat yhä ja kävivät kärsimättömimmiksi. Kaisa ja muut odottivat vielä viisi minuuttia ja sitten he lähtivät kahlaamaan lumisohjossa portille. He kiipesivät portin yli.
Ovelle kiiruhtaessaan he eivät tietenkään saaneet sitä auki. Sitten he huomasivat avoimen ikkunan mistä Noona ja Kallekin olivat menneet sisään. Keittiössä he kuuntelivat ja kun he totesivat että mitään ei kuulunut he kutsuivat hiljaa: -Noonaa? Kallee? Kukaan ei vastannut. Sitten Paukku haukkui kovasti ja juoksi kellarin ovelle. -Ratkaistaan! Missä te olette? Muut huhuilivat vielä. Kuului ääntä. -Alhaalla kellarissa. Päästäkää meidät täältä! Vai onko avain otettu pois lukosta? -Ei ole! Täällä se on, Eero vastasi. Eero avasi oven. Noona ja Kalle lähtivät ylöspäin kun Blue Magic korskahteli. Se halusi heidän mukaansa ylös. Se ei tahtonut jäädä yksin pimeään kellariin. Muut tuijottivat hevosta ihmeissään. -Häivytään pois tästä talosta, huoahti Kalle. Noona talutti hevosen ulos. Kaisa sanoi: -Mennään kotiin! Viisi Tummaa hahmoa ja hevonen tallustivat kujaa ylöspäin. Kotiin päästyään lapset veivät Blue Magicin vajaan ja sopivat aamuksi että kaikki tulisivat vajaan kello kymmenen.

Aamulla nousi hirveä hälinä Eeron ja Kaisan perheessä kun isä ja äiti saivat tietää hevosesta. Isä eläinlääkärinä meni tarkistamaan hevosta. -Se on oikein hieno rotuhevonen, isä virkkoi. Sitä on värjätty mustalla väri aineella. Poliisit saapuivat salaseuran kokoukseen ja lapset selittivät heille koko tarinan alusta alkaen. Aamunlehdessä oli etusivulla suuri ilmoitus:
Blue Magic varastettu. Kuuluisa rotuhevonen kadonnut. Ei tietoakaan kätköpaikasta.
-No kylläpä teillä on ollut seikkailu, poliisi sanoi. -Mutta teidän olisi kyllä pitänyt kertoa meille ja antaa poliisin ratkaista asia. Sehän oli vaarallista. Poliisi näytti vakavalta. Tytöt alkoivat jo hätääntyä. Sitten poliisi hymyili.

Meni monta päivää. Lapset tuskin malttoivat tuskin odottaa kuullakseen tarinan lopun. He kuulivat sen pian sen jälkeen pidetyssä kokouksessa, jonka äiti ja isä olivat kutsuneet koolle. -Hevosen oli varastanut Suomen kuulu raviveikkaaja Mauri Ohenoja joka halusi voittaa seuraavissa kisoissa missä palkkio oli erittäin suuri. Mutta nyt hän on telkien takana. Isä ojensi Eerolle valkoisen kirjekuoren. Eero luki sen ääneen. -Salaseuraa kiittäen ja sille parasta toivoen Pertti Hietanen.
Kuoressa oli myös 500 euroa löytöpalkkiota. -Nyt me jätämme teidät juttelemaan keskenänne. Olette varmaan sen tarpeessa, äiti sanoi. Aikuisten lähdettyä lapsi lauma ryhtyi tuulettamaan! -Nyt me olemme sitten tehneet hyvän työn! -Eläköön Salaseura!!!!!!! -Tästähän tulikin oikea talvi seikkailu, Noona sanoi.

Loppu