Olipa kerran tyttö jonka nimi oli Laura. Hän oli kuusi vuotta. Laura piti kaikista vuodenajoista, mutta hänestä talvi oli kaikkein hauskin. Hänestä oli kivaa laskea mäkeä punaisella kelkallaan, tai hiihtää. Mutta mieluiten hän teki lumiveistoksia. Laura teki joka talvi mitä mielikuvituksellisempia veistoksia. Jos oli sellainen sää, että pystyi tekemään lumiveistoksia, ei Laura tullut sisälle muuten kuin syömään.

Mutta tarinamme alkaa siitä kun Laura oli hiihtolomalla Pallastunturin lähellä sijaitsevassa mökissä. Hän piti siitä mökistä todella paljon, koska siellä oli niin lämmintä ja kodikasta. Heti kun Laura ja hänen äitinsä Leena ja isänsä Matti olivat päässeet perille olisi Laura halunnut jäädä ulos tekemään lumiveistoksia mutta äiti sanoi oli jo liian myöhä. Nyt pitää mennä nukkumaan.

Kun Laura sitten aamulla heräsi , hän huudahti : Tänään on puuhapäivä! Laura ehti tuskin syödä kun hän jo viiletti ulos leivänpuolikas suussaan. Puuhapäivänä sai puuhata mitä ikinä keksi. Laura kävi ensin hiihtämässä isänsä kanssa. He hiihtivät kaksi tuntia. Sitten he laskivat kaikki yhdessä mäkeä. Kun he olivat laskeneet mäkeä tarpeeksi kauan, Laura halusi tehdä suuren lumiukon, sellaisen jonka kanssa hän sitten leikkisi. Laura teki todella suuren ja ystävällisen näköisen lumiukon. Voi kunpa se olisi oikea! Hän henkäisi posket punaisina, sillä olihan hän tehnyt sitä monta tuntia. Sitten Laura päätti mennä syömään. Kun hän oli syönyt häntä väsytti niin että hän päätti mennä päiväunille. Eihän Laura muuten nukkumaan olisi mennyt mutta häntä väsytti kauheasti.

Olisipa Laura tiennyt mitä tapahtui. Hänen lumiukkonsa hyppi hänen ikkunaansa kohti! Se avasi hiljaa ikkunan ja nosti Lauran sängystä. Sitten se jatkoi matkaansa Laura sylissään kohti Pallastunturia. Se hyppi niin pehmeästi että Laura ei herännyt. Se hyppi yhä lähemmäs Pallastunturia.. Kun lumiukko pääsi Pallastunturin juurelle, se sanoi jotain epäselvää, joka kuulosti veden lirinältä. Sitten tapahtui jotain hyvin merkillistä. Pallastunturi aukesi ja lumiukko pomppi sisään.

Kun Laura heräsi , hän huomasi olevansa oudossa paikassa. Se näytti joltain luolalta. Siellä oli pieniä tippukivipuikkoja ja pieni lammikko. Mutta kaikkein kummallisinta oli, että vähän matkan päässä Laurasta seisoi pieni eukko joka keitteli jotain suuressa kattilassa. Eukko näytti Lauran mielestä noidalta. Sitten Laura näki jotain vielä kummallisempaa: hänen lumiukkonsa istui yhdellä kivellä toisella puolella luolaa. Laura käveli hiljaa sen luo. Kun Laura katsoi lumiukkoa lähempää, se näytti surulliselta. Laura ei enää pelännyt niin paljon ja kysyi lumiukolta : miksi näytät noin surulliselta? Lumiukko sanoi taas jotakin mutta Laura ei ymmärtänyt mitä se sanoi, sillä se kuulosti taas veden lirinältä.
Mutta Laura näki sen silmistä, että se yritti sanoa : haluan pois täältä. Laura nyökkäsi myötätuntoisesti ja mutisi: niin minäkin. Mutta enempää Laura ei ehtinyt sanoa, sillä eukko oli huomannut hänet.

Voi liskonhäntä, sinähän olet herännyt! Eukko kiljaisi.. Minulla olisi sinulle vähän asiaa. Katsos, asia on näin. Eukko jatkoi kitisevällä äänellään. Sinä kun olet niin taitava tekemään lumiukkoja, niin voisitko sinä tehdä minulle muutaman. Kaksikymmentä riittää hyvin.. Mihin sinä niitä tarvitset? Laura kysyi pelkäämättä. En mihinkään erikoiseen. Eukko vastasi. Itse asiassa , silmän iloksi. Jaa, voisin minä tehdäkin, vastasi Laura. No sepä kiva! Kiljui eukko.
Voitkin jo aloittaa.. Hän lisäsi. Mutta en minä vielä jaksa ,minun täytyy nukkua yön yli, sitten voin tehdä sinulle lumiukkoja. Laura sanoi vastaan.. No nuku sitten jos se sinua auttaa. Eukko äyskäisi.

Laura meni lumiukkonsa viereen ja yritti nukkua. Mutta Laura ei saanut unta. Hän ajatteli äitiään ja isäänsä. He varmaankin etsivät häntä. Enempää Laura ei ehtinyt ajatella, sillä hän kuuli eukon nauravan kitisevää nauruaan. Sitten eukko alkoi puhua itsekseen. Se tyhmä tyttö uskoi kaiken minkä sanoin. Kun hän on saanut lumiukot valmiiksi, minä teen niistä sotilaita jotka tuhoavat kesän.
Sitten eukko nauroi ilkeästi. Laura suuttui todella paljon. Laura piti myös kesästä, ja hän ei kestänyt jos joku tahtoi tuhota kesän. Laura mietti ja mietti ja sitten hän keksi suunnitelman.
Laura ei tiennyt paljonko kello oli mutta hän herätti lumiukon, joka kumma kyllä oli nukahtanut. Hän kertoi sille mitä eukko oli sanonut. Lumiukko näytti vihaiselta. Sitten se kysyi selvästi tarvitsetko apuani? Laura hämmästyi mutta kertoi suunnitelmansa lumiukolleen.

Hetken päästä Laura oli pihalla tekemässä lumiukkoja.. Eukko tuli vahtimaan häntä. Myös Lauran lumiukko oli katsomassa. Laura ahkeroi kauan. Eukko meni sisälle. Kun Laura sai viimeisenkin lumiukon valmiiksi, hän kutsui lumiukkonsa, jota nyt kutsui Ramiksi, paikalle .Rami alkoi puhua kaikille lumiukoille lirisevällä äänellä. Kun Rami lopetti Laura kysyi siltä mitä se oli sanonut. Minä kerroin niille että niiden täytyy totella sinua ja minua. Muuta niiden ei tarvitsekaan tietää, sillä me kerromme kohta kaiken tarpeellisen. Rami sanoi.

Lumiukot ymmärsivät heidän puheensa, koska eukko oli taikonut lumen niin että ne elävät heti kun ne ovat valmiita.. Nyt Lauran tarvitsi vain hakea eukko paikalle ja käskeä lumiukkojen hyökätä eukon kimppuun. Ja niin he tekivätkin. Kun eukko oli tyrmätty, Laura ja Rami köyttivät eukon, ja jättivät hänet toisten lumiukkojen kanssa. Lumiukot opettaisivat häntä kiltiksi.

Sitten Laura ja Rami lähtivät kotiin. Rami jäi ulos odottamaan, kun Laura kävi sisällä ja toi äitinsä ja isänsä katsomaan Ramia. Tässä on paras kaverini Rami, noiduttu lumiukko. Laura esitteli. Minun kaikkein paras kaverini. Olemme yhdessä pelastaneet kesän.

Laura rakensi Ramin joka talvi uudelleen. He leikkivät aina yhdessä.

LOPPU
TEHNYT: TIINA KOIVIKKO 3B