KOTIOULU - keskustelukanava vanhemmille ja opettajille
Oulun koulujen koti- ja kouluyhdistykset kokoontuivat viime
vuoden lopulla yhteiseen palaveriin miettimään mitä
voitaisiin tehdä kotien ja koulujen välisen yhteistyön
parantamiseksi laajemmassa mittakaavassa kuin vain oman
koulun puitteissa. Monia hyvia ideoita ja ehdotuksia
syntyikin. Eräs tälläinen kehittämisajatus oli yhteisen
keskustelukanavan avaaminen vanhemmille ja opettajille
nykytekniikkaa hyväksi käyttämällä.
Koti- ja kouluyhdistysten tarkoitushan on ensisijaisesti
parantaa kotien ja koulujen välistä yhteistyötä oppilaiden
opetuksen ja kasvatuksen hyväksi. Toinen tärkeä alue on
vaikuttaminen ja osallistuminen koulun kehittämistoimintaan.
Toimintamuodot vaihtelevat hieman kouluasteesta riippuen:
ala-asteella kotien ja koulujen yhteistyö on yleensä
hyvin aktiivista keskittyen lasten kasvun ja kehityksen
tukemiseen. Yläasteella tulevat mukaan
erilaiset harrastusmuodot ja kerhotoiminta, joihin
vanhemmat antavat oman, usein ratkaisevan panoksensa.
Lukiossa korostuu ehkä koulun toiminnan kehittämiseen
osallistuminen ja toiminnan arviointi.
Eri kouluasteiden erilaisuudesta huolimatta monet yhteiset
kysymykset askarruttavat vanhempia ja opettajia.
Perinteisten vanhempainiltojen keskustelut ovat varmasti
tärkeita ja niita tulee jatkaa ja kehittää. Niiden
täydennykseksi saattaisi olla hyvä kokeilla millaisia
mahdollisuuksia esim. sähkopostikeskustelu toisi
yhteydenpitoon. Mielipiteiden esittäminen voi olla
helpompaa ja asioita voi kaikessa rauhassa kypsytellä kun
vastaaminen ei ole sidottu aikaan eikä paikkaan. Käsityksensä
voi ilmaista vaikkapa kotoa käsin.
Ainakin Merikosken lukiossa tällainen mahdollisuus
sähkopostikeskusteluun on ollut olemassa jo toista vuotta.
Sähköisen kanavan käyttö on ollut toistaiseksi melko
laimeaa ainakin vanhempien taholta. Eniten mielipiteitä on
vaihdettu koulun arviointiin liittyvistä kysymyksistä.
Lisäksi sähkopostilista on toiminut koti- ja
kouluyhdistyksen tiedotuskanavana. Eräilla muillakin
kouluilla (Norssi, Herukan ala-aste) sähkopostia on
hyödynnetty ilmoitustauluna.
Viime marraskuun koti- ja kouluyhdistysten
yhteispalaverissa arveltiin varsinaisten sisällöllisten kysymysten
herättelyyn tarvittavan laajempaa osallistujajoukkoa.
Niinpa päätettiin perustaa sahköpostilista, joka
tulevaisuudessa kattaisi kaikki Oulun perusasteen koulut ja
lukiot. Nykytilanne Oulun koulumaailmassa on kyllä
keskustelun arvoinenkin: kouluverkkouudistus, "Yhdessä
elämään" -projekti ("Oulun malli"), koulukiusaaminen ja
monet muut lasten ja nuorten kasvatukseen sekä opetukseen
liittyvät kysymykset.
Sähköpostin käyttö liitetään selvimmin tietokoneisiin ja
niitä kohtaan saattaa vielä monilla olla ennakkoluuloja sekä
epävarmuutta omista taidoista niiden käyttämisessä. Nykyään
kuitenkin on monenlaista koulutusta saatavilla ja parasta
koulutusta on oma yrittäminen ja kokemus. Merikosken
lukiossa järjestettiin vuosi sitten "Suomi ykköstietoyhteiskunnaksi"
-kampanjaan liittyen vanhemmille sähköpostin käyttökoulutusta.
Tällainen omasta halusta ja tarpeesta lähtevä koulutus onkin kaikkein
parasta. Samalla iskettiin kaksi kärpästa yhdellä iskulla: tietokoneisiin
tutustuminen ja osallistuminen koulun ja kotien yhteistyötä
koskevaan keskusteluun.
Laajaan, kaikkia kouluja koskevaan keskusteluun
osallistuminen käy päinsä kirjoittautumalla
kotioulu- postituslistalle.
Kirjoittautumisohje on seuraavanlainen:
viestin to-kenttään (vastaanottaja) kirjoitetaan:
kotioulu-request@merikoski.edu.ouka.fi
ja
viestikenttään (Message Text) kirjoitetaan: subscribe
Kauko Mäkinen
Merikosken lukion Koti ja Koulu- yhdistys ry.
puheenjohtaja