Kastellin lukio (linkki etusivulle) Wilma Sivukartta Haku
Yleista Opiskelu Ajankohtaista Osukki Yhteystiedot
Opinnot muualla

Opiskelijalla on mahdollisuus valita opintoja myös muista oppilaitoksista. Hänen on anottava etukäteen oikeus saada lukea hyväkseen muualla (kotimaassa tai ulkomailla) suorittamiaan lukio-opintoja.

Oppilaitosten yhteistä opintotarjontaa järjestetään kahden vaihtojakson aikana lukuvuosittain. Opiskelija voi lähteä vaihtojakson ajaksi toiseen oppilaitokseen opiskelemaan esimerkiksi ammatillisia aineita. Järjestelmä mahdollistaa myös kahden tutkinnon suorittamisen (ammattitutkinnon ja yo-tutkinnon). Kahden tutkinnon suorittaminen edellyttää aina opintojen pidentämistä. Lisätietoja voi kysellä opinto-ohjaajalta.

Lisäksi eri oppilaitoksissa tarjotaan kursseja yhteistoiminta-aikana torstai-iltapäivisin. Kurssitarjonta esitellään erillisessä oppaassa keväällä, jolloin myös ilmoittaudutaan kursseille.

Muissa oppilaitoksissa suoritettujen opintojen arvostelu perustuu opetuksen antaneen oppilaitoksen arvosanaan ja mahdollisiin lisäsuorituksiin. Kurssin arvostelee kunkin aineen opettaja.

 

 

Kastellin lukio, Kajaanintie 54, 90230 Oulu, Puh. 08-558 49862 Faksi 08-558 49880