|
Musiikki
Musiikin pakolliset kurssit arvioidaan numeroarvosanalla. Arvioinnissa
otetaan huomioon opiskelijan aktiivisuus ja kehittyminen kurssiin liittyvillä
alueilla. Opiskelijaa ohjataan arvioimaan omia suorituksiaan. Syventävistä
kursseista saa suoritusmerkinnän.
Yhteiset kurssit
MUA 1 Paja
Terveen äänenkäytön perusteet. Katsaus rockmusiikin
historiaan. Musiikin osa-alueiden ( rytmi, melodia, harmonia, sointiväri
ja muoto ) tunnistamista. Musiikin aikakaudet ja keskeiset säveltäjät.
Musiikkitarjonta kotikaupungissa. Kurssi on kaikille opiskelijoille pakollinen.
MUA 2 Suomalaisena musiikin maailmassa
Suomalainen musiikkielämä ennen ja nyt. Kurssiin sisältyy
opintomatka.
Syventävät kurssit
MUS 3 Kuoro
Kaksi-, kolmi- ja neliäänisiä lauluja. Eri säveltäjien
ja tyylisuuntien musiikkia.
MUS 4 Lauluyhtye
Kokoonpano, jossa on vähintään kolme opiskelijaa. Yhtye
valitsee musiikin itse ja esiintyy koulun tilaisuuksissa.
MUS 5 Äänenmuodostus
Henkilökohtaista äänen käytön opetusta. Hengityksen,
rentouden, artikulaation, resonoinnin ja ohjelmiston harjoittelua oman
tyylin löytymiseksi.
MUS 6 Estradikurssi
Soittajien ja laulajien (myös tanssijoiden) ryhmä, joka suunnittelee
ja valmistaa ohjelman tai ohjelmakokonaisuuden. Esitys suunnataan yleisölle.
MUS 7 Etno
Maailman musiikkia soittaen ja laulaen.
MUS 8 Sävellys
Oman kappaleen sävellys, sovitus, harjoitus ja esitys.
MUS 9 Abien laulut
Kurssilla valmistetaan perinteiset laulut opettajista. Soitetaan ja opetellaan
esittämään ne.
MUS 10 Lukiodiplomi
Vähintään kolmen lukiokurssin synteesi. Myös koulun
ulkopuolisten musiikkiopintojen hyödyntäminen. Kurssilla kerätään
portfolio, joka sisältää kirjalliset työt sekä
mahdolliset äänitteet ja videot.
Takaisin ylös
Kuvataide
Kuvataiteen kurssien arvioinnissa voidaan numeroarvioinnin rinnalla käyttää
sanallista arviointia, joka antaa oppilaalle paremman käsityksen
kuvataiteen tarjoamista erilaisista onnistumisen mahdollisuuksista. Kuvataiteen
tuotosten arvioinnin lisäksi arvioidaan myös oppimisprosessia
ja ideoiden kuvallista kehittelyä. Kuvataiteiden harrastus sekä
myönteinen ja aktiivinen asenne otetaan huomioon arvostelussa. Opiskelijan
itsearvioinnin, karttuvien töiden ja luonnosten muodostaman portfolion
arviointi tukee päämäärätietoista ja tuloksellista
opiskelua kuvataiteessa.
Yhteiset kurssit
KUA 1 Kuvataiteen peruskurssi
Kurssi on kaikille opiskelijoille pakollinen. Kokeillaan erilaisia työtapoja
ja materiaaleja monipuolisestai (esim. PIMA-piirustus ja maalaustekniikat,
sekatekniikat ja kollaasit, muovailu ja rakentelu). Värin, muodon
ja tilan tutkiminen kuvallisten tehtävien avulla. Kuvan tarkastelu,
taiteen tuntemus ja näyttelykäynnit.
KUA 2 Ympäristö ja kuva
Kurssi on vaihtoehtoinen musiikin kanssa. Kurssin työtapana käytetään
oman kuvan tekemisen lisäksi portfoliota, jolloin myös kuvantekoprosessi
ja oppilaan itsearviointi painottuvat. Ympäristökokemuksia syvennetään
eri keinoin, esim. valokuvaamalla. Perehdytään oman kaupungin
taidekohteisiin, arkkitehtuuriin, ympäristön- ja tuotesuunnitteluun
sekä esinekulttuuriin. Rakennetun ja luonnon ympäristön
esteettisiin arvoihin perehdytään kuvallisten tehtävien,
kirjallisuuden sekä omakohtaisten havaintojen avulla.
Takaisin ylös
Syventävät kurssit
Kuvataiteen syventävät kurssit ovat ns. työpajakursseja,
joissa pääpaino on opiskelijan omalla kuvantekemisellä.
Kaikkien syventävien kurssien tavoitteena on kehittää omaa
kuvailmaisua, lisätä eri tekniikoiden ja materiaalien tuntemusta
ja syventää taiteen ja sen käsitteistön tuntemusta.
Kaikkiin syventäviin kursseihin sisältyy taidenäyttelykäyntejä.
Kursseille voi osallistua suoritettuaan ensimmäisen kuvataiteen kurssin
(KUA 1), ja niitä voi suorittaa haluamassaan järjestyksessä.
Kuvataiteen syventävänä kurssina on myös kuvataiteen
lukiodiplomi (KUS 10), josta opiskelijat saavat erillisen diplomitodistuksen.
Todistuksesta on hyötyä taideoppilaitoksiin ja taidekorkeakouluihin
pyrittäessä.
KUS 3 Plastinen sommittelu ja keramiikka
Yksilö- ja ryhmätöitä eri materiaaleista esim. savesta,
kipsistä, selluvillasta, kirjasinmetallista, siporexista. Tutustutaan
engobe-värien (savilietevärien) ja lasitteiden käyttöön
osana saviesineen viimeistelyä. Käyttöesineiden, reliefien
ja veistosten valmistaminen eri liitostekniikoita sekä kipsimuotteja
käyttäen. Paperisaven käyttö veistoksissa. Kurssilla
käytetään myös kokeilevia veistotaiteen menetelmiä,
kuten jäte- ja luonnonmateriaaleja. Valoa, ääntä ja
liikettä hyödynnetään osana taideteosta.
KUS 4 Video ja valokuva
Videokäsikirjoituksen laatiminen, kuvaaminen ja editointi. Neulanreikäkameran
valmistaminen, kuvien vedostaminen. Valokuva dokumentoinnin välineenä,
kuvaaminen ja pimiötyöskentely. Osa töistä (videoteokset)
toteutetaan ryhmätöinä, osa yksilötöinä
(valokuvat).
KUS 5 Valintakoekurssi
Valmistaudutaan taideoppilaitosten ennakkotehtäviin ja valintakokeisiin.
Tutustutaan eri taideoppilaitosten valintakokeisiin ja eri vaihtoehtojen
(esim. graafinen suunnittelu, teollinen muotoilu) valintakoetehtäviin.
Tulkitaan tehtävänantoa ja tehtävien arviointiperusteita.
Valitaan jonkin vaihtoehdon aikaisempien vuosien ennakkotehtävä
ja toteutetaan se annettujen ohjeiden mukaisesti.
Takaisin ylös
KUS 6 Taidegrafiikka
Kuvan tekemisen keinoina käytetään monotypiasovellutuksia,
puupiirrosta, serigrafiaa sekä erilaisia kohopaino- ja syväpainotekniikoita.
Eri tekniikoita yhdistellään ja kehitellään uusia
graafisen ilmaisun keinoja.
KUS 7 Nykytaiteen työpaja
Taiteen tarkastelua ja analysointia kuvallisesti, kirjallisesti ja sanallisesti.
Kuvaluentoja, keskusteluja ja näyttelykäyntejä sekä
omaan työskentelyä yksin ja ryhmässä. Syventymiskohteina
ovat mm. käsitaide, maa- ja ympäristötaide, tilataide sekä
taiteiden väliset kokeilut ja projektit.
KUS 8 Piirustus ja maalaus
Erilaisten tekniikoiden ja välineiden monipuolinen kokeileminen,
esim. hiili, pastelliliidut, akvarellivärit, öljyvärit,
akryylivärit sekä kokeilut eri tekniikoita yhdistellen. Taidemuseo-
ja galleriavierailut. Kurssilla perehdytään kuvataiteen eri
teemoihin ja värioppiin syvennellen aikaisemmin opittuja taitoja.
KUS 9 Taideleiri
Osa kurssista toteutetaan tavallisten oppituntien puitteissa, osa leiriolosuhteissa
Hailuodon Marjaniemessä tai muussa lähikohteessa. Kurssilla
tehtävät maa- ja ympäristötaiteen työt toteutetaan
luonnosta löydetyistä materiaaleista. Työt dokumentoidaan
valokuvaamalla. Kurssilla tehdään myös piirroksia ja akvarellimaalauksia
sekä leijoja. Opiskelijat koostavat kurssin töistä ja kerätystä
materiaalista portfoliokansiot ja näyttelyn koululle.
KUS 10 Kuvataiteen lukiodiplomi
Opiskelija tekee lopputyön portfolioineen itsenäisesti oppitunneilla.
Kurssi on soveltava kurssi, jonka sisällön määrää
opetushallitus. Opiskelijat voivat valita töiden toteutukseen vapaasti
haluamiaan tekniikoita. Tehtävät portfolioineen ja itsearviointeineen
suoritetaan oppitunneilla. Kurssiin sisältyy myös kirjallinen
arvioitava taiteen tuntemuksen osa-alue. Diplomikurssin suorittaminen
katsotaan eduksi taideoppilaitoksiin ja taidekorkeakouluihin pyrittäessä.
AIA5 + HYA2 + KUS11 Länsimaisen kulttuurin vaiheita
Kolmen aineen yhteinen kulttuurikurssi, joka yleensä hajautetaan useammalle jaksolle. Kurssi suoritetaan osallistumalla opetukseen, tekemällä kurssilla annetut tehtävät ja kirjoittamalla neljä lyhyehköä esseetä tai yksi laaja tutkielma. Lisäksi luetaan yksi klassikkoteos.
Takaisin ylös
|