|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
![]() |
Toiminta-ajatuksemme
Lukiokoulutuksen tehtävänä on antaa opiskelijoille laaja yleissivistys, jatko-opintokelpoisuus ja tulevassa työelämässä tarvittavia tietoja ja taitoja. Koulutuksen tulee antaa opiskelijoille edellytyksiä elinikäiseen oppimiseen ja itsensä kehittämiseen. Yleissivistynyt tiedon hankkija ja käsittelijä Yleissivistys on ihmistä, ihmisen toimintaa, yhteiskuntaa ja luontoa koskevaa tietoa, jota tulee jatkuvasti laajentaa ja syventää. Samalla yleissivistys on kykyä vastata ajan ja ympäristön haasteisiin ja kasvaa vastuuseen niin omasta itsestä kuin lähimmäisistä ja ympäristöstäkin. Kastellissa opiskelijaa autetaan löytämään menetelmiä tiedon hankintaan ja käsittelyyn. Häntä kannustetaan käsittelemään aktiivisesti tietoa ja rakentamaan itsenäisesti yksityiskohdista kokonaisuuksia. Yksilönä moniarvoisessa yhteisössä Tärkeää on, että opiskelijalle kehittyy terve itsetunto ja realistinen minäkuva sekä halu ja kyky esittää omat mielipiteensä ja puolustaa niitä. Hänestä kasvaa tasapainoinen, rehellinen ja ehjä ihminen, joka selviytyy myös pettymyksistä, epäonnistumisista ja kriiseistä. Elämänhallintaan kuuluvat myös terveet elämäntavat ja omasta hyvinvoinnista huolehtiminen. Koulutyössä ja oppilaskunnan toiminnassa pidämme keskeisenä, että opiskelijasta kehittyy moniarvoisuuden tunnustava, toiset ihmiset huomioon ottava, toisen vakaumusta kunnioittava ja erilaisuuden hyväksyvä ihminen. Nämä piirteet tulevat esille esimerkiksi kohteliaisuutena, hyvinä tapoina, oikeudenmukaisuutena ja kykynä asettua toisen asemaan. Kastellin lukiossa halutaan välittää kasvatus- ja opetustyössä arvoja, joita yhteiskunnan säilyttäminen ja kehittäminen edellyttävät. Tavoitteena on kasvattaa opiskelijoista yritteliäitä ja omatoimisia nuoria, jotka pystyvät jo lukiossa tekemään tavoitteellisia valintoja ja tulevaisuudensuunnitelmia. Kastellin lukion toiminnan arvoperustasta juontuu koulun toiminta-ajatus:
Kastellin lukio luo edellytykset opiskelijan persoonallisuuden ja terveen
itsetunnon kehittymiselle. Koulu painottaa opiskelijan oma-aloitteisuutta
ja yritteliäisyyttä, yhteistyökykyä ja vastuuntuntoa,
suvaitsevuutta ja avoimuutta. Se kannustaa opiskelijaa hankkimaan itselleen
monipuolisen yleissivistyksen, joka antaa valmiudet selviytyä nopeasti
muuttuvassa maailmassa. |
Uusi opetussuunnitelma |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Kastellin lukio, Kajaanintie 54, 90230 Oulu, Puh. 08-558
49862 Faksi 08-558 49880 |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||