|
Osukki on koulumme kultajyvä
Osukki-lehden ensimmäinen numero saatiin painosta ulos vuoden 1970 alussa. Edellisenä syksynä perustettu kouluneuvosto katsoi oppilaiden tarvitsevan oman tiedotuskanavansa. Siitä saakka Osukki on ollut heidän uskollinen äänitorvensa, joka on ilmestynyt vähintäänkin kaksi kertaa vuodessa.
Historia on tallessa: Osukit on sidottu kirjoiksi. Muutamista toimittajista on kasvanut alan ammattilaisiakin.
Toimittajat luovat henkeä
Osukin toimittajat ovat nostattaneet koulun henkeä, politikoineet ja puhuttaneet. Heittäneet herjaa, runoilleet ja sepittäneet seikkailuja. Yhteistä näille sadoille nuorille on ollut kiinnostus kirjoittamiseen ja vaikuttamiseen.
"Lehteä ei koskaan olisi saatu aikaiseksi ilman niitä ihmisiä, jotka olivat valmiit lehden alkuvuosina uhraamaan kaksoispyhien lauantaipäivät lehden tekemiseen. Ei meitä koskaan paljon ollut, vain riittävästi. Jälkeenpäin olen usein miettinyt, että juuri niissä päivissä, oppilaissa ja opettajissa kulminoitui koulun henki, ja suhteellisen pian Osukki itse muodostui osaksi koulun henkeä", muisteli vuoden 1973 ylioppilas Matti Heikura, joka suunnisti koulun jälkeen toimittajan ammattiin. (Osukki 1/1994). Häntä ja monia muita osukkilaisia ohjasi äidinkielen lehtori Pirkko Lehto, joka teki uraauurtavaa työtä Osukin vastaavana toimittajana.
Osukkia painettiin työläällä ja sotkuiselle vahatekniikalla ensimmäiset vuodet. Mustetta riitti lehden lisäksi käsiin ja vaatteisiinkin. Vahakoneen pyörittäminen ja nitominen kysyivät käsivoimia, kunnes vuonna 1976 siirryttiin valokopiointiin. Vuodesta 1983 lähtien lehteä on painettu Oulun kaupungin painatuskeskuksessa.
Osukin nimi on aikoinaan johdettu koulumme alkuperäisen nimen (Oulunsuun yhteiskoulu) lyhenteestä. Lehti on aina elänyt ajan hermoilla, ja jo nimellään se kannustaa kirjoittamaan osuvasti!
|